Indoktrinaatio

Verkkosanakirja ”Cambridge Online Dictionary” määrittelee indoktrinaation (eng.indoctrination) toiminnaksi, jossa usein toistetaan ajatusta tai uskomusta jollekulle, kunnes tämä hyväksyy sen. Tällainen iskostaminen voi kuulostaa harmittomalta omien näkemysten tuputtamiselta, joka kuuluu arkiseen elämään. Kuitenkin keino saa hyytäviä muotoja kasvatustieteessä ja tiedotusopissa (nyk. informaatiotutkimus?).

Kasvatustieteessä indoktrinaatio tarkoittaa opettamista, jossa opetussisällöt vain siirretään oppilaaseen tai opiskelijaan. Opetustapa estää opetuksen kohteiden kaikenpuoleisen kasvamisen älylliseen itsenäisyyteen tai - täysi-ikäisyyteen. John Deweyn mukaan indoktrinaation tunnistaa nimenomaan siitä, että opetus on autotaarista, opetussisältö tungetaan oppilaan päähän, opetuksessa käytetään jonkinlaista uhkaa ja vapaa keskustelu kielletään. Siksi opetukseen liittyvää indoktrinaatiota tapahtuukin varsin paljon armeijassa ja lahkoissa.

Kasvatustieteiden lisäksi indoktrinaatio tunnetaan erityisen hyvin tiedotusopissa. Sen parissa indoktrinaatio tarkoittaa ujuttamista, mieleen iskostamista, aatteeseen saattamista eli vaikuttamaan pyrkivää viestiä, jossa viestinnän kohde ei tiedosta olevansa vaikutuksen kohteena. Jokainen voi hakea sopivan esimerkin viestistä omista kokemuksistaan, mutta malliksi iskostettavat viestit voivat olla vaikkapa seuraavia: ”Monikulttuurisuus on rikkaus tai voimavara”, ” Suomalaiset ovat poikkeuksellisen rasistisia”, ”Sinun on oltava suvaitsevainen.” jne.

Joka tapauksessa indoktrinoitu ihminen elää usein itsepetoksessa. Hän on eräänlainen unissakävelijä. Hänen maailmankatsomuksensa perusteet ovat tavalla tai toisella kestämättömiä. Autuas onkin se, jolle paljastuu, että häneen on yritetty vaikuttaa. Tällöin indoktrinaatio muuttuu henkilön silmissä propagandaksi, jota pystyy jo selvemmin vastustamaan.

[Niiden, jotka haluavat perehtyä tarkemmin indoktrinaatioon, kannattaa lukea Juha-Mäki Ketelän kotisivuilta tarkempi kirjoitus asiaan liittyen. Hän on kirjoittanut erinomaisesti ja kiehtovasti kyseisestä ilmiöstä varsinkin kasvatuksessa.]

Kiertoilmaukset

Kiertoilmaus on korvaava ilmaus jostakin asiasta, joka itsessään loukkaa tai tuo esiin jotain epämiellyttävää vastaanottajalle. Juuri tästä syystä kiertoilmaukset yhdistetään toisinaan kohteliaisuuteen. Kohteliaisuuden rinnalla toinen vaikutin on taikausko. Taikauskoon sisältyy monia käsityksiä, joiden mukaan nimet ovat itsessään niin pyhiä, että niitä ei ole suotavaa lausua ääneen. Tällöin niille joudutaan keksimään kiertoilmauksia.

Muinais-Suomessa joidenkin eläinten nimen lausumisen ajateltiin kutsuvan ne paikalle. Sama ajatus on myös alunperin toistunut englanninkielisessä sanonnassa ” Speak with the devil”, joka suomeksi kääntyy ” siinä paha missä mainitaan”. Pirun nimen äänen lausumisen uskottiin tuovan sen paikalle. Nykyinen, molempien kielien sanonta heijastaakin tavallaan tätä katsantokantaa, kun henkilö, josta on juuri puhuttu, saapuu yllättäen paikalle. Ylipäätänsä ei ole siis sattumaa, että esimerkiksi karhulla on monia muita nimiä, kuten mesikämmen, otso ja metsän kuningas.

Kuolema on ollut itsestäänselvästi läpi vuosisatojen pelottava ja tuntematon asia. Sen vieraillessa on oltu elämän perimmäisten kysymysten äärellä ja myös lasten rauhoittamisen ja lohduttamisen takia sille on täytynyt keksiä vaihtoehtoisia ilmauksia. Tämä näkyykin kuolla-verbin kohdalla, kun sen käytön sijasta joku nukkuu pois, potkaisee tyhjää, kasvaa koiran putkea tai on lopettanut maallisen vaelluksensa.

Seksi ja seksuaalisuus ovat olleet niin alkuvoimaisen keskeisiä asioita ihmisyhteisöissä, että niistä puhumiseen on täytynyt keksiä lukuisia kiertoilmauksia häveliäisyyden ja sievistelyn vuoksi. Kukat ja mehiläiset lienevät tämän tavoitteen parhaiten toteutuneita ilmauksia. Myös eritteisiin ja niiden laskemiseen liittyy runsaasta kaunostelua: Henkilö tekee tarpeensa, käy vessassa jne.

Politiikan saralla kiertoilmaukset ansaitsevat aivan oman tarkastelunsa. Ne ovat varsinkin olleet tavallisia, kun jostakin asiasta ei ole voinut puhua suoraan yhteisöllisistä tai yhteiskunnallisista syistä. Toisessa maailmansodassa juutalaisten joukkotuhoaminen sieveni natsien kielessä ”lopulliseksi ratkaisuksi”, Stalinin hirmuvainot ja ihmisten tuhoamiset olivat vain ”suuria puhdistuksia” aivan kuin kyse olisi ollut vain arkikielisestä kuonan tai lian puhdistamisesta. Suomettumisen aikakaudella Suomessa Neuvostoliiton kovia otteita ja julmuuksia sievisteltiin ja kaunisteltiin neuvostoystävällisyyden hengessä.

Nykyaikana ns. poliittisesti korrektiin kieleen liittyy mitä suurimmissa määrin kiertoilmauksien käyttöä. Ensiksi jo sanat ”ryssä” ja ”neekeri” ovat julkisessa pannassa. Lisäksi mustalaisesta on tullut romani. Arjen tasolla kiertoilmauksien viljely näkyy havainnollisimmin rikosuutissa, joista toimittajat usein häivyttävät rikoksen tekijän etnisen ryhmän mainitsemalla vain ” ulkomaalaistaustainen tai ulkomaalainen”. Näissä tapauksissa ongelmaksi muodostuu vain se, että uusi nimi voi saada aikaa myöten samat kielteiset mielleyhtymät kuin vanha sana.

Englantilainen George Orwell on hyvin oivaltavasti analysoinut kiertoilmausten käyttöä muun muassa teoksessaan "vuonna 1984", jossa vallanpitäjät uudelleen nimeävät paikkoja ja asioita häivyttääkseen niistä kielteiset miellemerkitykset. Hänen antiansa onkin ollut muun muassa se, että joka hallitsee kieltä, hallitsee mieltä; kyse on viime kädessä sen säätelemisestä, mitä ihmiset ajattelevat asioista. Tämä on hyvä muistaa, kun seuraavan kerran lukee feministien luomaa sukupuolineutraalia kieltä.

Suomalaisten kansalliset synnit

Suomalaisilla on käytännössä olematon vähäinen määrä häpeällisiä kansallisia hirmutekoja, jotka muistettaisiin laajasti ja pysyvästi maailmalla. Pieniä häpeäpilkkuja on toki ollut. Niitä ovat olleet saamelaisten maiden ryöstö joskus muinaisuudessa (jos Suomen valtio on tästä edes vastussa?), vähän yli 10 juutalaisen luovuttaminen keskitysleireille, Itä-Karjalan väestön internointileirit ja inkeriläisten luovuttaminen Neuvostoliittoon. Ainoa kohtalainen häpeäpilkku on ollut sisällissota julmuuksineen, mutta kyseisen tapahtuman painolastia muistelevat lähinnä vain suomalaiset keskenään.

Suomi ei kanna taakkanaan siirtomaa-aikojen riistoa ja julmuuksia, mitä nyt jotkut epäonnistuneesti muistuttaneet, että orjalaivojen terva tuli Suomesta. Lisäksi suomalaiset eivät ole syyllistyneet kansanmurhiin, kuten esimerkiksi saksalaiset, turkkilaiset, venäläiset, japanilaiset, serbialaiset, kroatilaiset, albanialaiset, khmerit ja ruandalaiset. Tietysti voidaan periaatteellisesti keskustella, oliko Suomen sisällissodan tapahtumissa mitään varsinaisen kansanmurhan täyttäviä piirteitä.

Kaiken kaikkiaan Suomen valtion omatunto on melko puhdas. Monet muut maat ovat syyllistyneet huomattavasti pahempiin tekoihin.Vaikka Suomea ja suomalaisia tunnetaan edelleen hyvin hatarasti maailmalla, voimme olla hiljaisen ylpeitä itsestämme ja tervettä kansallista itsetuntoa puhkuvina vaikuttaa maailman areenoilla ja näyttämöillä.

Naisasialiikkeen mädät hedelmät

Suomen naisasialiikkeellä on kunnioitettavat juuret. Minna Canth taisteli 1800-luvulla naisille oikeuden hallita omaa omaisuuttaan. Vuorostaan 1906 pitkän vaikutustyön tuloksena naiset saivat Suomessa äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden Euroopan maista ensimmäisenä. Tätä seurannut vuoden 1920 avioliittolaki takasi naisten täyden tasa-arvoisuuden lain edessä kaikilta osin. Sotavuosina kymmenet tuhannet lotat tekivät pyyteetöntä työtä ja todistivat, että aiemmin miehisinä pidettyjä töitä pystyvät tekemään naisetkin. Vielä nykyisin naisasialiike on nostanut aivan perustellusti tapetille oikeuden samaan palkkaan samasta työstä ja kotiäitien työn arvostamisen. Ylipäätänsä naisasialiikkeen kiitettävän työn ansiosta naisten asema on kohentunut huomattavasti ja jo yksistään naisten koulutustason parantuminen on kohottanut koko yhteiskunnan sivistystasoa.

Kuitenkin naisasialiikkeen jaloon puuhun on imeytynyt 1960-luvulta lähtien marxilaisen (kommunistisen) maailmankuvan myrkkyjä ja joitakin myös psykoanalyysin piiristä. Seurauksena osa puun uusista oksista on kasvanut pahasti kieroon ja ne ovat kantaneet mätiä hedelmiä, kuten sananvapautta halvaannuttavan poliittisen korrektiuden, naistutkimuksen valetieteelliset osa-alueet ja naisia alistavien toisten kulttuurien ja uskontojen sokean palvonnan.

Kaikista tuorein, mätä hedelmä on täysin sukupuolineutraali esikoulu tai paremmin ilmaistuna sukupuoleton esikoulu. Esikoulussa lapsia ei kutsuta tytöiksi eikä pojiksi vaan keskenään ystäviksi siinä tarkoituksessa, että viemällä sukupuolia kuvaavat sanat lasten kielestä heidän biologiset sukupuolensa hämärtyvät tai lakkaavat olemasta. Tällainen esikoulu toimii Ruotsissa ja on otaksuttavissa, että sellainen perustetaan myös Suomeen aivan lähitulevaisuudessa.

Naisasialiike tarvitsisikin määrätietoista puutarhuria, joka leikkaisi pois kieroon kasvaneet oksat mätine hedelmineen muuten niin jalosta puusta. Näin puu voitaisiin palauttaa siihen elinvoimaiseen ja kukoistavaan tilaan, jossa se on parhaimmillaan ollut.

Edistyksen myytti

Ben Zyskowicz perusteli menneellä hallituskaudella lisäydinvoimaa ja jätteiden hautaamista maahan sillä, että on hyvin vahvat perusteet uskoa tulevien sukupolvien olevan meitä kykenevimpiä ratkaisemaan ydinjäteongelmat pysyvästi. Zyskowicz ajatteli tieteen ja tekniikan kehittyvän jatkossakin niin valtavasti eteenpäin, että seuraavilla sukupolvet pystyvät hoitamaan meidän ydinjätteemme. Hänen perusteluistaan kuultaa läpi hyvin olennaisesti aatehistoriaan kuuluva edistysusko.

Edistysuskon juuret ovat valistus- ja tieteiden vallankumouksen ajassa, jolloin syntyi ajatus, että ihminen järkeä käyttämällä pystyy valjastamaan luonnon käyttöönsä ja kumoamaan sen asettamat esteet. Seuranneella 1800-luvulla teollistumisen ja uusien keksintöjen keksimisvauhdin rajun nopeutumisen takia koko aikakautta kutsuttiin edistysajaksi. Aikalaiset ajattelivat kehityksen lähteneen menneisyydestä ja kulkevan sen ajan kautta kohti tulevaisuuden vielä parempia aikoja.

1900-luvun kaksi maailmansotaa iskivät raskaasti edistysuskoon, mutta ne eivät haudanneet sitä kokonaan. Kieroutunut edistysusko eli NL:ssa oman aikansa. Se on säilynyt vahvana myös luonnontieteiden parissa.

Nykyään osa luonnontieteilijöistä ja teknologiasta kiinnostuneista uskoo, että ihmiskunnan pelastus tieteessä ja tekniikassa, tiedossa ja ymmärtämisessä. Näitä kehittämällä radikaalisti ilmastonmuutos ja kaikki muut ympäristöongelmat selätetään ja yksi maapallo riittää, vaikka kaikkien maiden elintaso nousisi suomalaisten mittoihin.

Siitä huolimatta, että tällainen edistysusko nostaa karvat pystyyn, on myönnettävä, että tiede ja tekniikka ovat kohottaneet kaikin tavoin ihmiskunnan yleistä elintasoa ja tuoneet lukemattoman määrän muuta hyvää. Kuitenkaan elämän laadun paraneminen ei ole yhtä selvää. Niin ikään epäilen vahvasti, että yhä paheneviin ongelmiin, kuten maailman ekosysteemipalvelujen ja luonnon monimuotoisuuden häviämiseen ja valtamerten kalakantojen romahtamiseen, ja tulevaisuudessa etenevään ilmastonmuutokseen ei voida vastata kehittämällä pelkästään tekniikkaa ja tiedettä, vaan kaikissa kulttuureissa läpi maapallon täytyy tapahtua hyvin syvällinen muutos suhteessa ympäristöön ja kulutukseen.