Kiinaan syntymättömänä ja länsimaalaisena voi tietenkin olla röyhkeää ja ylimielistä mennä analysoimaan Kiinan aatteellista tilannetta, mutta jos silti sallitaan seuraava ajatuksenjuoksu sen mielenkiintoisuuden vuoksi. Kiinassa taolaisuus ja kungfutselaisuus ovat hyvin vanhoja, mutteivät niin selväpiirteisiä uskontoja. Lisäksi Kiinassa on ollut pitkät perinteet palvoa esi-isien henkiä ja kulloistakin keisaria.
Kommunistisen Kiinan syntyessä kansantasavalta halusi tunnustaa virallisesti vain ateismia. Kommunistinen aate maolaisuuden muodossa tulikin täyttämään vanhojen uskontojen paikkaa ja varsinkin Maon henkilökultti nousi tärkeään asemaan. Pyrkimykset päästä eroon vanhoista uskonnoista, tavoista ja perinteistä huipentuivat ns. kulttuurivallankumouksen aikana.
Kiinan johtajana Deng Xiaoping avasi vaiheittain 1970-luvun lopulta lähtien Kiinan taloutta ulkomaille ja nykyään kommunistisen talousjärjestelmän piirteistä jäljellä on vain rippeitä, koska Kiinan kansantalous on käytännössä vahvasti markkinatalous. Tämä on johtanut luonnollisesti kommunistisen aatteen uskottavuuden romahtamiseen ja tietynlaiseen aatetyhjiöön.
Kiinan valtio on yrittänyt tuoda kommunistisen aatteen tilalle kansallismielisyyttä. Kun valtaosa kiinalaisista on hankiinalaisia, ei kansallistunteen nostaminen ole ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä. Niin ikään Kiinan kansainvälisen mahdin nousu kanavoidaan pitkälti kansallistunteen vahvistumiseen.
Lisäksi hieman kyynisemmin katsottuna länsimaalainen materialismi ja kulutususkonto leviävät vauhdilla Kiinaan. Viime kädessä Kiinan kuluttajat ovat paljon vartijoina tulevaisuuden ympäristön tilan määräytymisessä.
Kristinusko on Kiinassa oma lukunsa. Se levisi jo uudella ajalla ensimmäistä kertaa Kiinaan, mutta sen kannattajien määrä on kasvanut vasta 1900-luvulla reilusti. Osa Kiinassa toimivista kirkoista on maanalaisia ja osaa Kiinan viranomaiset valvovat tarkasti, joten kirkkokuntien jäsenten määrästä on vain karkeita arvioita. Kristinusko tarjoaa toki kiinalaisille hengellisyyttä omista lähtökohdistaan, mutta pitävätkö osa kiinalaisista kristinuskoa vain vieraana, alkuperäiseen Kiinaan kuulumattomana, länsimaalaisen kulttuuriylivallan tuontitavarana?
